Zimlat-projekti

Zimlat on pieni kylä Kenian itärannikolla Shanzun alueella lähellä Mombasaa. Kylän noin 5 000 asukkaasta 60 prosenttia on lapsia. Kyläläisten terveys on heikko aliravitsemuksen ja puutteellisten hygieniaolojen vuoksi, minkä lisäksi tilannetta huonontavat tietämättömyys HIV:stä ja tartuntatautien leviämisestä sekä malariasääskien runsas esiintyminen. Noin 25 prosentilla kylän aikuisväestöstä on HIV-tartunta. Monilla sairaus on edennyt AIDS-vaiheeseen, ja myös malaria vaatii ihmishenkiä. Useimmilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia minkäänlaiseen sairaanhoitoon tai lääkkeisiin. Arviolta 75 prosenttia asukkaista elää maailman terveysjärjestö WHO:n köyhyysrajan alapuolella, ja työ- ja ansaitsemismahdollisuuksia on kovin vähän.

Zimlat Primary School, Kenia

Zimlat Primary School on ruotsalaisten yksityishenkilöiden ja yritysten kehitysyhteistyöhanke, joka käynnistyi 1997. Koulutusasteeltaan peruskoulua vastaavassa koulussa on noin 800 oppilasta. Vuonna 1997 käynnistettyä kouluhanketta kehitetään jatkuvasti, ja siihen kuuluu nykyisin myös terveysasema ja kummitoimintaa.

Jokaisen Mivitotal-pullon tuotosta osa menee Zimlat-kylän hyväksi

Mivitotalista kertyneillä avustusrahoilla kylään on rakennettu koulu, jossa noin 800 lasta käy luokkia 1-8. Kylässä on myös esikoulu-toimintaa. Alueelle on rakennettu koulujen lisäksi kaksi kaivoa, vessoja, keittiö sekä terveysasema. Terveysasemalla lapsille annetaan tietoa puhtaudesta ja terveydestä. Tämän lisäksi huolehditaan pienistä vammoista ja sairauksista. Toiminta työllistää yli 40 henkilöä.

Joka päivä kylässä valmistetaan n. 1000 ateriaa; monille lapsille se on päivän ainut ateria.

Tulevaisuus

Lähitulevaisuudessa on suunnitteilla perustaa lastenkoti ja lukio. Lastenkoti on tarkoitus perustaa terveysaseman yhteyteen. Hoitohenkilöstöä on mahdollista lisätä jossain määrin myös lastenkodin henkilöstötarpeisiin. Lukion rakentaminen ja lukiokoulutuksen aloittaminen kylässä on myös erittäin tärkeää. Nykytilanteessa monet lapset eivät pysty jatkamaan opiskelua peruskoulun jälkeen, sillä lukiot sijaitsevat kaukana kylästä ja oppilaiden olisi asuttava oppilaitoksen asuntolassa.

Kunnon koulutus auttaa työllistymään

Lukiokoulutus antaisi oppilaille mahdollisuuden päästä eteenpäin. Oppilaita voitaisiin ottaa myös lähialueilta, mikä toisi tuloja koululle ja edistäisi sen mahdollisuuksia tulla omavaraiseksi. Tuen tarve on suuri, ja tehtyjen toimenpiteiden avulla saadaan aikaan valtavaa kehitystä. Tehtävää on kuitenkin vielä paljon: tavoitteena on, että kylä pystyy pitkällä aikavälillä toimimaan itsenäisesti ja tulemaan toimeen omillaan ilman merkittäviä avustuksia.

Zimlat-toiminnan vahvistaminen

Jo vuosia jatkunut työ Zimlatin kylän hyväksi jatkuu. Vaikka Zimlat on pieni kylä ja jonka kaltaisia on suunnaton määrä Afrikan maanosassa, sen kehityksellä on vaikutusta, sekä lähialueelleen että myös laajemmalti esimerkkinä yhdessä tekemisestä välimatkoista huolimatta. Bringwell on päättänyt vahvistaa Zimlat-toimintaansa ja käynnistänyt toimenpiteitä, joissa viestinnän ja tiedottamisen avulla haetaan ihmisiä mukaan seuraamaan ja tukemaan Zimlat-kylän kehitystä. Viestinnässä hyödynnetään sosiaalisen median tekniikoita ja toimintatapoja, sillä verkossa oleva yhteisöllisyys on suunnaton voimavara erityisesti kun halutaan tehdä hyvää.